pysähtymistä pellolla
Jälkikausikin korkattu! Intoo ON ja malttia sitte vähempi. Ekalla jäljellä paalulle suurinpiirtein raahasin pannasta, jälki oli mitä sattuu, nelivetoo, häntä heilui, suu auki… Huoh! Siispä mietintämyssy päähän ja taas back to basics. Eli paalulle mennään r-a-u-h-a-s-s-a. Mikä käytännössä tarkotti paljon pysähtymisiä, seisoskelu ja rauhoittumista.
Ekalla kerralla mentiin yksi askel kerralla eteenpäin. Askelten välissä oli huutoa, haukkua, vinkunaa ja riuhtomista. Mutta myös hetkiä rauhaa, istumista, peruutusta ja kontaktiin tuloa -joista taas otettiin askel kohti paalua. Paalulle meno kesti niin kauan että tais jo väsähtää senverran ja jäljen ajoikin suht nätisti. Jäljellä nameja 3-5 askeleen välein ja niiden ohi ei menty. Ajoin lyhyellä liinalla, pidin tahdin rauhallisena.
Toisella kerralla päästiin jo useampi askel peräkkäin ja kertaakaan ei alkanut haukkumaan kitarisat levällään vaikka muuten tuli ääntä ja veti. Nopeempaa myös lopetti vetämisen, peruutti, istui ja hiljeni. Edistymistä siis. Namitetun jäljen ajoi suht hyvin ja ensimmäisen esineen jälkeen saran suuntaisen loppusuoran jopa hyvin.
