Pihalla puuhastelua ja lelu hallilla

Pihalla reenannu aamusin sitä että osaa itse laskea kierrokset. Kun käynnistelen autoa tunkee kongipalloa mun syliin. Odotan että tiputtaa kongin maahan ja saan ottaa sen , menen lelun kans alueelle jossa ei ole liukasta ja sit leikitään

Eilen ajattelin rikkoa kaavaa ja menin lelun kans alueelle jossa ei ole liukasta. Ja ei heti leikittykään kun istui nätisti vaan otin pallon syliin kaksin käsin, menin maahan kontalle ja pidin palloa kaksin käsin sylissä. Toi sai totaalihepulin,  haukkui suu vaahdossa, mua kohti ja välillä kauemmas. Olin hiljaa paikalla kunnes rauhottui, suu auki rauhassa paikoillaan. Sitte leikittiin. Kykenin olemaan hiljaa paikollani ja toi ei tullu iholle 🙂

Aamureeneissä Koutisilla kerkesin reenata yksin ennen ku toiset tuli(myöhässä). Vein pallon halliin oven lähelle, eka kierroksella ei hoksannu palloa ja sen kierroksen reenanin ilman palloapalkkaa vaan nemilla. Seuravalla kerralla keksi heti pallon ja pomppi sitä kohti enkä saanu normihoukuttelulla pois joten piti mennä pallon luo. Pysyi hienosti paikalla, ei ryöstäny vaikka vaadin seuruuta. Mielentila oli aika kaukana tavoitetilasta ja kyttäs palloa mutta ei ryöstäny eikä huutanu (ääntä kyllä tuli). Kun sain pallopalkkaa niin aikas nopeeta tuli hyvään tilaan 🙂 Tästä opin että pallo a)apparille b)kauan sisääntuloväylästä/namireenipaikasta

Muuten oli kivat reenit aamulla, illalla Poriin samalla teemalla

 

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi