Pikkuhallilla lauantaina 21.11

Vuokrasin pikkuhallin tunniksi, ekaa kertaa, ihan vaan omaan reenaukseen. Ajasta osa meni että sähläsin avainpiiloa auki ja sain oven kiinni vieressä olevaan tokohalliin. Jossa reenattiin aikas äänekkäästi.

Leluja ei ollut mukana mutta taskut täynnä namia

Ovesta pääsin tulemaan nätisti ja ensimmäisenä reeninä koitin jättää istumaan, muutaman askeleen poistuminen, kehu kun rauhassa, luokse paluu ja namipalkka. Aluksi poistuminen koiran sivuille, sitten eteen, ja lopuksi taakse. Koiruus kävi sevverran kuumana että äänsi lähes koko ajan ja oli todella vaikeaa pysyä paikalla edes yhden askeleen poistumista. Näpsi käsiä, näykki taskua. Reenihalli ja viereisestä tokohallista kuuluvat äänet on vaan liikaa

Pantareenille jäi aikaa n 40min. Hetkittäin makasi hiljaa paikalla, pari kertaa läski päänsä lattialla mutta ääntä tuli lähes koko ajan. Hallin seinälle ei ollut kelloa joten hiukka reeniä häiritsi, että jouduin räpään kännykästä kelloa. Tähänki reeniin reenihalli paikkana ja viereisestä tokohallista kuuluvat reenausäänet oli vaan liikaa.

Ovesta poistumisen raanauksen unohdin ja tais olla ”normipoistuminen”

-> reenihalli on niin haastava paikka että nyt ei kannata mennä sinne vaan reenaan rauhaa jos tokohallissa on reenit käynnissä
-> koitan reenaan rauhaa hallilla vain tottisreenien jälkeen, jolloin pahimmat höyryt lähteny tottiksessa. Toivon. Ke nähhään kuis käy…
-> Koitan ehkä joku aamu saada semmoisen ajan että isossá hallissa ei reenata (jos ikinä mahdollista)
-> pitää muistaa ovista kulkeminen sekä halliin menossa että sieltä poistuessa
-> vien hallille seinäkellon

Kotiin tullessa puolen tunnin mettälenkki vapaana, saa olla koira 🙂

 

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi