Tumpputaistelu
Nyt olen ylpeä itsestäni!
Aamulla metsälenkillä Poku tarras kiinni mun tumppuun. Otin pannasta kiinni ja sanoin muutaman tiukan Ein. Mitä tapahtui? No, tietty se puri entistä enempi kii ja alkoi riuhtoon. Tässä kohdassa heräsin: just taistelua se haluaa ja mitä enemmän lähden mukaan sitä enempi se palkkaantuu. Sitä saa mitä palkkaa. Keräsin itteni, pidin tumppukättä paikoillaan. Tumppu siis edelleen mun kädessä, osa tumpusta koiran suussa. Jos alkoi riuhtoon otin pannasta kiinni. Jätin vinkumiset täysin huomiotta. Pidin pannasta kiinni rennosti vetämättä tai puristamatta. Keskityin itse olemaan rento ja rauhallinen. Ajattelin että nyt vaikka myöhästyn töistä mutta tässä ollaan tarvittaessa iltaan asti niin että koira laskee itse kierrokset, rauhottuu ja irrottaa. Näytti olevan vähä ihmeissään kun toimin täysin eri lailla kun ennen. Tässäkin ihan sama mitä Päivi sanoi rauhasta – menee aaltoliikkeenä. Väillä riuhto ja vinku, välillä vaan vinku, välillä vaan piti hiljaa ja rauhassa, sitte taas tuli ääntä jne. Kunnes päästi irti. Kehuin – ehkä liian reippaasti kun tarras samatien takas. Sama riuhtominen, vinkuminen ja rauhassa pito vuorotellen aikansa kunnes päästi irti. Kehuin rauhallisesti ja annoin pari namia. Keräsin tumpunjämät nyrkin sisälle ja lähdin (edelleen rauhallisesti) jatkamaan matkaa. Hetken koitti näykkiä tumppukättä ja vähä takinhihaa mut jatkoi matkaa kun en huomioinut mitenkään.
Niinku Jari sanoi, Poku on äärettömän vahva koira. Sille ei pärjää komentamalla, taistelut häviän 100-0. Irrotuksissakin kun olen tehottomien irti -käskyjen jälkeen vaikka työntänyt sormet kurkkuun niin joo, on irrottanut. Mutta saanut pakan ku päässyt taistelemaan. Ja satavarmasti hakee taistelua myös seuraavalla kerralla. Mutta jos ei saa taistelua vaan palkitaan rauhallisesta irrotuksesta. Oppii että kannattaa irrtottaa nätisti kun siitä saa palkan. Eikä palkkaa tipu taistelusta.
Uskon, että irrotusongelmaankin on ratkaisuna mielentila ja oikeasta asiasta palkkaaminen
